Poikani käyttävät minusta kyseenalaisen herkkiä ja hempeitä hellittelynimiä: fossiili ja dinosaurus. Kaltaiselleni mummolle se sopiikin suloisesti – varsinkin tässä postauksessa. Minun nuoruudessani oli nimittäin äärimmäisen harvinaista lähteä opiskelemaan ulkomaille – puhumattakaan kansainvälisestä työharjoittelusta. On hienoa, että asiat ovat muuttuneet ja kehittyneet eteenpäin. Nyt mahdollisuuksia on paljon ja nuoret ovatkin fantastisen rohkeita ja kansainvälisiä.
Tulevan syksyn opiskelut lähestyvät jo kovaa vauhtia. Te, upeat nuoret, tässä yksi vaihtoehto lisää suunnitelmiinne; Istanbul on ihana, erilainen, antoisa ja avartava kaupunki myös työharjoittelupaikaksi. Annetaan kokemuksen äänelle eli Konstalle puheenvuoro:
Missä koulussa opiskelit Suomessa ja mitä?
Opiskelin media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoa Keudassa Helsingissä Pasilan tv-tornin juuressa.
Miksi kiinnostuit kansainvälisestä työharjoittelusta?
Olen aina ollut äärimmäisen kiinnostunut matkustamisesta ja seikkailuista, joten kun opiskelun myötä tarjoutui tilaisuus lähteä koulun piikkiin pitkälle ulkomaanmatkalle, ei asiaa tarvinnut montaakaan silmänräpäystä harkita.
Miksi juuri Istanbul?
Koska Istanbul on eksoottinen cocktail supermoderniutta ja antiikinaikaista historiaa. Istanbul on myös valtava maailmanluokan metropoli, jonka ilmasto on todella miellyttävä meidän kylmään Pohjolaan verrattuna.
Kuinka löysit harjoittelupaikan?
Satuin tuntemaan jo valmiiksi ihmisiä Istanbulista eli tyypilliseen turkkilaiseen tapaan – suhteilla.
Missä työpaikassa harjoittelit?
Harjoittelin yrityksessä nimeltään 12 Yapım, mikä kääntyy suomeksi ”12 Tuotanto”. Kyseessä on keskikokoinen luova toimisto, joka toteuttaa monipuolisia media-alan projekteja pienille ja suurille asiakkaille. Yksi heidän mainitsemisen arvoisista asiakkaista on vuoden 2019 Euroliigan hopeamitalisti Anadolu Efes-koripallojoukkue, jonka sosiaalisen median sisällöntuotosta 12 Yapım on vastannut jo vuodesta 2015.
Mitä työtä teit?
Pääasiassa suunnittelin ja toteutin verkkosivustoja sekä tein graafista suunnittelua. Olin myös välillä mukana seuraamassa videotuotantoa esim. koripallomatsissa.
Miten sopeuduit työpaikkaan?
Keskimäärin oikein hyvin. Ainut merkittävä kulttuuriero oli ehkä turkkilainen sosiaalisuus, joka oli varsinkin alkuvaiheessa hiukan raskasta – me kun emme ole Suomessa kovinkaan tottuneita välillä lähes loputtomalta tuntuvaan small talkiin. 😅 Kaikkeen kuitenkin tottuu lopulta.
Oliko kieliongelmia?
Koska englannin kielen taito on Turkissa keskimäärin heikompi kuin Suomessa, monimutkaisissa työasioissa tuli silloin tällöin pieniä väärinymmärryksiä pienehkön kielimuurin vuoksi. Positiivisella ja kärsivällisellä asenteella sekä kääntäjän avulla asiat kuitenkin selvisivät aina eikä ylitsepääsemättömiä ongelmia ilmennyt.
Työkaverit / työpaikan yhteishenki?
Turkkilaiset ihmiset ovat keskimäärin erittäin mukavaa ja huomaavaista porukkaa ja he ottivatkin minut sisälle porukkaan hyvin nopeasti – eikä aikaakaan, kun aloin saamaan kutsuja raki-illallisille ja muihin illanistujaisiin lähes joka viikonloppu. Kaiken kaikkiaan yhteishenki oli loistava ja kaveria-ei-jätetä mentaliteetti oli hyvin vahvasti läsnä.
Millainen oli työn tekemisen rytmi Istanbulissa?
Työtä tehdään aika lailla ankarammalla tahdilla kuin Suomessa. Ei ollut lainkaan epätyypillistä, että toimistolla painettiin hommia aamusta yömyöhään. Myös viikonlopputyöt olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Toisaalta taas työpäivien aikana työntekijöiden välistä kanssakäymistä oli enemmän, turkkilaiset kun ovat pääsääntöisesti erittäin sosiaalista porukkaa, joten silloin tällöin tupakka- ja kahvitauot saattoivat venähtää varsin pitkiksikin.
Mitä hyötyä harjoittelusta oli?
Sen lisäksi että kieli- ja ammattitaidot kehittyivät, myös sosiaaliset taidot sekä eri kulttuurien ihmisten kanssa toimeen tuleminen parantuivat.
Mikä harjoittelussa oli parasta?
Parasta oli ehdottomasti uudet silmiä avaavat kokemukset, sekä turkkilaisten ihmisten positiivinen meininki ja kannustava ilmapiiri. Näistä voisimmekin me suomalaiset ottaa mallia, eikä aina vain kadehtia ja murjottaa kuten liian usein on tapana.
Oliko huonoja puolia?
Eipä tule oikein mitään mieleen. Koti-ikävä ja kulttuurishokki saattaa joitakin vaivata, mutta omalla kohdallani ei sitäkään onneksi ollut.
Suositteletko kansainvälistä työharjoittelua muille?
Todellakin! Mielestäni kansainvälinen työharjoittelu voisi olla jopa pakollinen osa useimpia opintoja. Kyseessä on kuitenkin todella maailmaa avartava ja opettavainen kokemus sekä elämän että ammattitaidonkin puolesta.
Vinkkejä kansainvälistä työharjoittelua suunnitteleville?
Ehkä tärkein asia on lähteä liikenteeseen täysin avoimin mielin. Tee mahdollisimman paljon uusia asioita äläkä pelkää mennä mukavuusalueen ulkopuolelle – ole siis kuin Jim Carrey elokuvassa Yes Man ja vastaa kaikkeen kyllä! Tämä toki pätee elämään myös muutenkin. 😉