Asuntorakentaminen – osa 1: Istanbulin nykyarkkitehtuuri

Kirjoittaja

Asuntorakentaminen – osa 1: Istanbulin nykyarkkitehtuuri

Olen luvannut kertoa blogissani myös Istanbulin arjesta, joten nyt tässä kaksiosaisessa postauksessani palaamme perusasioiden äärelle: asumiseen. Ensin kerron valokuvin nykyarkkitehtuurista eli tämän päivän asuinkerrostaloista, ja toisessa osassa näiden talojen pihoista eli oikeammin puutarhoista. Visuaalisesti nautin suuresti näistä molemmista kuljeskellessani moderneilla asuinalueilla Istanbulissa. Valitettavasti en voi sanoa samaa kotimaastani Suomesta – meillä kun olisi mielestäni näissä asioissa vielä paljon parannettavaa.
Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.

Kerron nyt ns. tavallisista kodeista eli uudehkoista kerrostaloista, joissa kerroksia on yleensä noin 5-15. Nyt en siis käsittele ultramoderneja pilvenpiirtäjiä tai vanhempia, perinteisiä turkkilaisia taloja.

Kerrottakoon tässä yksityiskohta myös ko. talojen sisäpuolen suunnittelusta: kerrostaloasuntojen keskimääräinen koko Istanbulissa on yleisimmin noin 100-150 m2, pieniä asuntoja et yleensä edes löydä kovinkaan helposti.

Tämän postauksen valokuvat on otettu pääasiassa Aasian puolen Kadıköyn alueelta, Fenerbahçen kaupunginosasta, mikä on perinteisesti ollut keskiluokkaista, vaurasta aluetta. Mutta tänä päivänä inflaatio on nostanut myös asuntojen hinnat pilviin, joten nyt puhumme tällä alueella jo ylellisistä kodeista.

Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.

Arkkitehtuuriltaan tämän ajan suunnittelu ja tyyli ovat kuitenkin samanlaisia kaikkialla Istanbulissa. Istanbulissa ei rakenneta suomalaiseen tapaan monotonisia, teollisia laatikoita vaan jokaisessa talossa on idea eli mielenkiintoista persoonallisuutta kuten erilaisia materiaaleja, muotoja, rytmiä ja värejä. Unohtamatta myöskään tyylikkäitä yksityiskohtia kuten vaikkapa parvekkeiden koristeellisia metallikaiteita ym. Suunnittelu on taitavaa; osataan tehdä viehättäviä ja viihtyisiä koteja, säilyttäen kuitenkin samalla talojen moderni yleisilme.

Ja mikä on myös fantastista, jokaisessa kerrostalossa on aina ammattitaidolla rakennettu – ja myös huollettu – puutarha. Usein tilaa ei ole paljon, mutta kaunis puutarha löytyy silti. Aina! Taloa kun ei voi rakentaa ilman pihaa, eihän?!

Pihoista lisää seuraavassa postauksessani, mutta tutkikaamme nyt ensin Istanbulin tämän päivän arkkitehtuuria kuvien kera.

Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.
Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.
Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.
Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.
Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.
Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.
Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.
Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.
Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.
Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.
Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.
Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.
Istanbulin nykyarkkitehtuuria Turkissa.

Johann Wolfgang von Goethe sanoi aikoinaan, että arkkitehtuuri on jäätynyttä musiikkia. Kuinka tämä Istanbulin nykyarkkitehtuuri siis soi sielussasi? Entä oma ympäristösi, löytyykö sieltä kohottavia sulosointuja?

Jaa tämä postaus

Lue lisää
postauksiani

Ruoka – osa 2: herkut, leivonnaiset ja jälkiruuat

Voin luvata, että tämä postaus on taatusti makea. Ja lisäksi voin taata, että jos maistat näitä kaikkia herkkuja, sinun ei tarvitse tuntea makeannälkää hetkeen – sen verran tuhtia evästä turkkilaiset herkut nimittäin ovat. Tässä...

Ruoka – osa 1: arjen ruokakulttuuria, parhaita ravintoloita ja perinteistä katuruokaa

Joulu Pyhän Antoniuksen katolisessa kirkossa (Sent Antuan Katolik Kilisesi)

Istanbulin katueläimet – kodit ja ruoka

Ruoka – osa 2: herkut, leivonnaiset ja jälkiruuat

Voin luvata, että tämä postaus on taatusti makea. Ja lisäksi voin taata, että jos maistat näitä kaikkia herkkuja, sinun ei tarvitse tuntea makeannälkää hetkeen – sen verran tuhtia evästä turkkilaiset herkut nimittäin ovat. Tässä...

Ruoka – osa 1: arjen ruokakulttuuria, parhaita ravintoloita ja perinteistä katuruokaa

Joulu Pyhän Antoniuksen katolisessa kirkossa (Sent Antuan Katolik Kilisesi)

Seuraa SHS:a somessa

Kaunis kiitos kun kiinnostuit blogistani!

Käy tykkäämässä, niin tutustut ihmeiden Istanbuliin ja sukellat suloisiin seikkailuihin aina uusimpien postausteni parissa!