Istanbulin hiekkarannat

Kirjoittaja

Istanbulin hiekkarannat

Minulta kysytään usein: ”missä Istanbulissa voi uida?” Tämä on moniselitteinen kysymys, mihin saat todennäköisesti jokaiselta istanbulilaiselta eri vastauksen. Tähän postaukseeni yritän koota parhaani mukaan perustietoa Istanbulin uimarannoista, minkä perusteella voit valita juuri sinulle sopivan rannan. Ja nyt puhumme siis nimenomaan hiekkarannoista.

Istanbul ei ole varsinaisesti rantalomakohde, mutta kuumat kesäkuukaudet ja Istanbulia ympäröivät monet viehättävät vesialueet houkuttavat sinua varmasti uimaan. Istanbuliahan ympäröi jopa neljä vesialuetta: kaupungin jakaa kahteen eri maanosaan eli Aasiaan ja Eurooppaan Bosporinsalmi, keskeltä kaupunkia Euroopan puolelta löytyy Kultaisen Sarven lahti, etelässä lainehtii Marmaranmeri ja kauempana pohjoisessa puolestaan siintää Mustameri.

Golden Horn Eminönüssa, Istanbulissa.
Vaikka näiden poikien iloa oli ihana katsella, silti on todettava: ”ei, ei näin”.

Perusasia on, että Istanbulin keskustassa ei uida veden riittämättömän laadun takia. Joskin tästäkin näkee poikkeuksia eli osa paikallisista ui myös keskustan alueella. Tätä en voi kuitenkaan suositella. Toisinaan näet Bosporinsalmessa delfiinejä, joten saatat ajatella, että vesi olisi puhdasta, mutta delfiinit ovat vain läpikulkumatkalla eli tästä ei kannata tehdä liian suoria johtopäätöksiä veden laadusta.

Caddebostan Plajı, Aasian puolella, Istanbulissa.
Caddebostan Plajı

Keskustan liepeiltä, Aasian puolelta, löydät pieniä hiekkarantoja (mm. Caddebostan Plajı), joissa jotkut paikalliset uivat, mutta näitä rantoja ei myöskään voi varmuudella suositella. Lapsenlapseni ei anneta näissä edes varpaitaan kastella, mutta itse olen kyllä näiden rantojen aalloissa vaellellut – en ole kuitenkaan uinut.

Lähin keskustan paikka, missä yleisesti uidaan ovat Prinssisaaret, ja saarilta löydätkin lukemattomia uimarantoja (Googlesta: ´Adalar Plajı´). Useat rannat ovat hotellien yhteydessä. Prinssisaarille kulkee säännöllinen lauttaliikenne sekä Euroopan että Aasian puolelta, ja matka on lyhyt.

Kun suuntaat Euroopan puolella Marmaranmeren rantaa pitkin Kreikkaan päin, löydät pitkiäkin hiekkarantoja. Rannat ovat sitä pidempiä, mitä kauemmas ajat. Ensimmäiset ja pienimmät rannat ovat Yeşilköyssä kuten esim. Yeşilköy Çiroz Plajı (Yeşilköy).

Yeşilköy Çiroz Plajı

Sen jälkeen vuorossa ovat Florya Güneş Plajı (Florya), Menekşe Plajı (Küçükçekmece) ja Büyükçekmece Plajı. Nämä alueet lasken vielä kuuluvaksi Istanbulin kaupunkialueeseen.

Menekşe Plajı (Küçükçekmece) ja kevään ensi viherrys.

Mutta kun ajat eteenpäin, varsinaiset kilometrien mittaiset hiekkarannat alkavat Kumburgazista (Kamiloba) ja jatkuvat eteenpäin mm. Silivri, Gümüşyaka, Marmaraereğlisi.

Kumburgaz beach (Kamiloba) Euroopan puolella Istanbulissa.
Kumburgaz
Gümüşyaka Euroopan puolella Istanbulissa.
Gümüşyaka

Marmaray-paikallisjunalla pääset helposti näistä rannoista kolmeen ensimmäiseen ja siis pienimpään (asemat suluissa), mutta muutoin joudut matkustamaan hiukan hankalammin busseilla, taksilla tai mieluiten omalla autolla. Ja myös kilometrejä kertyy jo huomattavan paljon.

Tämä video on kuvattu Aqua Florya -kauppakeskuksessa, joka sijaitsee Florya Güneş Plajın (vilahtaa videolla) vieressä. Tästä samasta kauppakeskuksen rakennuksesta löydät myös Istanbulin akvaarion (İstanbul Akvaryum) sekä lukemattoman määrän ravintoloita kauniissa Marmaranmeren maisemassa. Rannan kävelykadulla voit myös vuokrata pienimmille lapsille suloisia, pikkuruisia autoja. Täällä voit siis viettää erittäin monipuolisen lomapäivän. Ja vieläpä helposti, koska Marmaray-paikallisjunan Florya Akvaryum -asema sijaitsee kauppakeskuksen vieressä.

Nämä kaikki rannat ovat nimenomaan paikallisten käytössä eli eivät ole varsinaisia turistirantoja. Kannattaa myös huomioida, että etenkin Kumburgazissa sijaitsevilla pitkillä hiekkarannoilla on lähes pelkästään paikallisten kesäasuntoja (ovat täällä kerrostaloja), joten alueet ovat talvisin lähes tyhjillään. Siksi palvelutkin toimivat parhaiten vain kesä-elokuussa. Myös näille rannoille on kuitenkin vapaa pääsy.

Kumburgaz beach (Kamiloba) Euroopan puolella Istanbulissa.
Kumburgaz

Huomioithan myös, että hotellien (ja ´residence´-asuntojen) uima-altaat ovat Istanbulissa käytössä yleensä vasta kun lämpötila ylittää 30 astetta eli noin kesäkuun puolesta välistä elokuun loppuun. Tämä johtuu siitä, että istanbulilaisten mielestä alle 30 astetta on uimiselle liian kylmä. Tämä saattaa yllättää ainakin suomalaiset turistit, koska osa meistä on tottunut uimaan jopa talvisin avannoissa.

Tällä videolla koet monipuolisesti tunnelmia Istanbulin eri rannoilta. Mukana ovat myös Prinssisaaret, Kilyos ja Şile.

Osalla istanbulilaisista on jopa edellä kerrottua tiukempi linja uimarantojen suhteen, ja heidän hyväksymät uimarannat löytyvät ainoastaan pohjoisesta, Mustanmeren rannalta, Euroopan puolelta, paikasta nimeltä Kilyos (Kumköy, Sariyer). Nämä rannat muistuttavat perinteisiä etelän hiekkarantoja.

Mustaltamereltä löytyy toki paljon muitakin rantoja esim. Aasian puolelta paikasta nimeltä Şile. Mutta nämä paikat sijaitsevat jo sen verran kaukana, että matkustaminen näille rannoille on hankalampaa. Ainoa mahdollinen julkinen kulkuväline on yhdistää metro plus bussi tai minibussi (Dolmuş).

Tällä videolla kuulet, kuinka vierailet pohjoisen rannoilla julkisilla kulkuvälineillä.

Suuntaatpa mille rannalle tahansa, on hyvä tietää, että merivirrat ovat erityisen voimakkaita Istanbulin ympäristön vesialueilla, joten huomioithan tämän uidessasi.

Kumburgaz Euroopan puolella Istanbulissa.

Toivottavasti tämä postaukseni auttoi sinua löytämään oman hiekkarantasi. Ja jos ajatuksesi ei ole uida, Istanbulista löydät aivan kaikkialta viehättäviä rantoja merimaisemien kauneudesta nauttimiseen.

Ihanaa kesää toivottaen ☀️🌊

Jaa tämä postaus

Lue lisää
postauksiani

Ruoka – osa 2: herkut, leivonnaiset ja jälkiruuat

Voin luvata, että tämä postaus on taatusti makea. Ja lisäksi voin taata, että jos maistat näitä kaikkia herkkuja, sinun ei tarvitse tuntea makeannälkää hetkeen – sen verran tuhtia evästä turkkilaiset herkut nimittäin ovat. Tässä...

Ruoka – osa 1: arjen ruokakulttuuria, parhaita ravintoloita ja perinteistä katuruokaa

Joulu Pyhän Antoniuksen katolisessa kirkossa (Sent Antuan Katolik Kilisesi)

Istanbulin katueläimet – kodit ja ruoka

Ruoka – osa 2: herkut, leivonnaiset ja jälkiruuat

Voin luvata, että tämä postaus on taatusti makea. Ja lisäksi voin taata, että jos maistat näitä kaikkia herkkuja, sinun ei tarvitse tuntea makeannälkää hetkeen – sen verran tuhtia evästä turkkilaiset herkut nimittäin ovat. Tässä...

Ruoka – osa 1: arjen ruokakulttuuria, parhaita ravintoloita ja perinteistä katuruokaa

Joulu Pyhän Antoniuksen katolisessa kirkossa (Sent Antuan Katolik Kilisesi)

Seuraa SHS:a somessa

Kaunis kiitos kun kiinnostuit blogistani!

Käy tykkäämässä, niin tutustut ihmeiden Istanbuliin ja sukellat suloisiin seikkailuihin aina uusimpien postausteni parissa!